Tee vartalonhoitorutiinistasi tiedostava hetki tällä meditaatiolla

Ohjatut meditaatiomme auttavat ottamaan kaiken irti omasta ajasta muuttamalla arkiset rutiinit mielekkäämmiksi hetkiksi

 

Rituals on perustamisvuodesta 2000 lähtien keskittynyt tekemään arkisista hetkistä mielekkäämpiä. Kiireisessä nykymaailmassa tämä tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan, kun työn, askareiden, sosiaalisen elämän ja hyvinvoinnin tasapainoon asettaminen on monesti vaikeaa. Tämän vuoksi tässä meditaatiosarjassa yhdistetään meditaatiot asioihin, joita meidän täytyy tehdä. Näin saadaan otettua kaikki irti omasta ajasta ja tehtyä näistä arkisista hetkistä erityisen mielekkäitä.  

  

Tässä kuussa meditaatioasiantuntija Giselle La Pompe-Moore ohjaa meditatiivisen vartalonhoitorutiinin. Monille vartalovoiteen levittäminen on tinkimätön osa itsestä huolehtimista, mutta ajan myötä jopa tällaisista nautinnollisista asioista voi tulla säännöllisesti tehtyinä rasittavia tehtäviä tai jotakin, mikä vain hoidetaan pois alta. Tämän meditaation myötä sinua kannustetaan hengittämään syvään, ottamaan aikaa ja todella nauttimaan tästä omasta hetkestäsi. 

 

Tätä meditaatiota varten tarvitset:  

 

  • vartalovoiteen, -vaahdon tai -öljyn. 

  

Kun olet valmis aloittamaan, paina toistopainiketta tauon saamiseksi kiireisen päivän keskelle.   

 

 

Haluatko kokeilla Gisellen puhdistavaa iltameditaatiota? Kuuntele nyt napauttamalla tästä.

Giselle La Pompe-Moore

Giselle La Pompe-Moore

Giselle La Pompe-Moore is a trauma-sensitive meditation teacher, multidisciplinary artist and author of Take It In: Do the inner work. Create your best damn life.  

Her work is focused on the present moment experiences of remembering how to be with ourselves, each other and the planet. Called 'the woman redefining spirituality for the millennial crowd' by British Vogue, she's worked in one-to-one sessions, facilitated workshops and given talks to people across the world. Prior to this, she worked as a beauty writer.